Autoja Bond-leffoista

James Bondin autoja - Wiredin valikoidut 10

Ja uusimmassa Bond-elokuvassa 007 ajaa sitten Aston Martin DBS:aa (kuvassa). Yhtä musta auto kuin bondnaisen hiukset - onkohan molemmat sävytetty samasta purkista? Quantum of Solace lupaisi hiukkasen lohtua, mutta jotenkin kaikki elokuvaan liittyvä kuva-aineisto enteilee minulle sekä väri- että tunnemaailmaltaan tummasävyistä elokuvaa. Bond näyttää kaikissa elokuvan mainoskuvissa niin surulliselta ja synkältä. Onkohan elokuvalle annettu vähän väärä nimi, saako Bond lohtua kostoretkellään...? Ja Bondhan muuten ajoi Astonilla myös Casino Royalessa.

Varo verkkoa ensi maanantaina 24/11/2008!

Brittiläisen The Guardian -lehden mukaan it-yritys PC Toolsin turvallisuusekspertit ovat koonneet tietoja erilaisista internetissä leviävistä viruksista ja madoista. Tietojen perusteella he päättelevät, että maanantaina 24. marraskuuta tulee ennätysmäärä virushyökkäyksiä koko vuonna. Taloussanomien verkkosivuilta voit lukea uutisen kokonaisuudessaan. Mutta lue se tänään, älä ensi maanantaina! Uutiseen

Poen lyhyt elämä sekä muita novelleja

Mikä hassu yhteensattuma, että puhuimme serkkuni kanssa eilen illalla runoilija-kirjailija E.A. Poesta, ja tänä aamuna luen TS:sta, että Edgar Alan Poen lyhyt ja kiihkeä elämä (1809-1849) on päässyt koviin kansiin, ja julkaistu suomeksikin. Peter Ackroydin kirjoittama Poen elämäkerta kantaa lyhyttä ja ytimekästä nimeä Lyhyt elämä (Atena 2008). Poe kuulunee kirjallisuuden historiassa niihin ohittamattomiin henkilöihin, jonka nimi vähintään kuuluu tietää - ja vielä parempi, jos on lukenut Kultakuoriaisen. Kultakuoriainen on kenties Poen tunnetuin (kauhu)novelli. Eikä ansiotta, sillä Poe todellakin hallitsi tämän taiteenlajin pelottavan hyvin. Kultakuoriaisen varjoon valitettavasti usein jää se tosiasia, että Poe kirjoitti myös taitavaa science fictionia. Siitä päästä Poen tuotantoa harva aloittaa, eikä monikaan jatka Kultakuoriaista pidemmälle (olin yksi heistä, kunnes käteeni sattui kirjaston hyllyjä selatessani Ajan ja avaruuden kartat (Book Studio 1999). Jollain scifi-foorumilla kuvailtiin taannoin osuvan terävästi (niin hyvin, että kirjoitin sen muistikirjaani ylös), että "mielikuvaamme Edgar Allan Poesta hallitsee korppien, kellojen, kultakuoriaisten, amontilladotynnyrien, Morgue-kadun murhien ja Usherin talon häviöiden fantastisuus", vaikka Poe oli samalla myös yksi science fictionin suuria pioneereja, joka hallitsi tieteellisenkin spekuloinnin. Siksipä Poen Eureka, jossa hän selittää kosmologiaansa, olisi lukemisenväärti. Se pitäisi varmaan suomentaa jonkun... Eurekan käännöstä odotellessa, suosittelen tutustumista Ajan ja avaruuden kartat -novellikokoelmaan. Itse koitan saada aikaiseksi lukea Peter Ackroydin Poen elämäkerran.

Vastalause!

Aikovat kuulemma muuttaa pesukarhun nimen supiksi täällä Suomessa. Supiksi! Miksi ihmeessä, mitä vikaa pesukarhussa? Englanniksihan pesukarhu on raccoon, ja finglish speaking people kutsuu sitä vahingossa joskus rakuunaksi, mikä tietysti sekoittaa ajatukset Lappeenrannan rakuunarykmenttiin. Mutten kyllä sittenkään käsitä, miksi pesukarhusta tehdään supi, koska minusta pesukarhu-nimi ei ole sekoitettavissa muiden lajien nimiin. Pesukarhu eli raccoon on yksinkertaisesti pesukarhu (eikä joku supi! ...vaikka sanakirjan mukaan sekin). Jos joku sekoittaa mustanaamioisen pesukarhun (ylemmässä kuvassa) isompaan ja pelottavampaan harmaakarhuun (alemmassa kuvassa), niin menköön lajintunnistuskurssille! Eihän harmaakarhu (alemmassa kuvassa) muistuta lähimainkaan pesukarhua (ylemmässä kuvassa), ja lajien nimet vielä vähemmän toisiaan: grizzly bear ei ole raccoon. Vastustan pesukarhun nimen muuttamista!

(Tilaa lajintunnistusharjoittelulle. Alakuvassa harmaakarhu. Yläkuvassa pesukarhu Kuvat: susimetsa.net; Kennan Ward)

Turun kaupunki pohtii kaupallisen ravintolan sijoittamista Kirjakahvilan tilalle. Vaihtoehtokirjallisuuteen ja kulttuuritoimintaan erikoistunut Kirjakahvila on toiminut täällä Turussa yli 25 vuotta. Vapaaehtoisten voimin Kirjistä ylläpitävä osuuskunta ei ole lainkaan mielissään ravintolaideasta. Ei ole myöskään KC. Kaupunki pohtii ravintolan perustamista Kirjiksen tilalle, jotta Vanhan Suurtorin kulmille saataisiin enemmän vipinää kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Mikä kulttuuriteko tosiaankin olisi heivata kulttuuria vaaliva ja tuottava Kirjakahvila kulttuurihistoriallisesta miljööstään! Todennäköisesti tilojen menetys koituisi Kirjakahvilan kohtaloksi. "Osuuskunta on maksanut nimellistä vuokraa kaupungille, joka on näin tukenut kahvilan toimintaa. Ravintolan pitäisi todennäköisesti maksaa kaupungille täyttä vuokraa", kirjoittaa TS.
KC vastustaa Kirjakahvilan vaihtamista ravintolaan!
                                                                     

Puna-valkoisia kirjoja historiastamme

HS esitteli tänään kaksi kiinnostavaa kirjauutuutta. Arvostelut olivat hesarimaiseen tapaan taas lähinnä takakansitasoa, mutta kirjat vaikuttivat molemmat lukemisen arvoisilta teoksilta (ensimmäinen enemmän, toinen vähemmän).

Tuomas Hopun Tampereen naiskaarti -kirjalta odotan eniten. Naisia taisteli Suomen sisällissodassa 1917-1918 yllättävänkin monia, varsinkin punaisten joukoissa (valkoisilla naiset ja aseet olivat ajatuksenakin epäyhtälö). Naisia kaatui Tampereen taisteluissa siinä missä miehiäkin, mutta ainuttakaan naissotilasta ei teloitettu Tampereella. Tuntuu ihmeelliseltä sen tiedon valossa, että pikaoikeus teloitutti kuitenkin 290 punaista miessotilasta ja melkein kaksinkertaisen määrän venäläisiä taistelijoita. Tästä ihmeellisestä tapauksesta, sen taustoista ja henkilöistä Tuomas Hoppu on saanut aikaan 272-sivuisen tietokirjan (jonka Ajatus julkaisee sopivasti joulumyyntiin).

Tampereelle ja sen myrskyihin sijoittuu osin myös toinen HS:n esittelemä uutuuskirja, Anneli Kannon Veriruusut (Gummerus). Sen olettaa HS:n arvostelun perusteella ei-niin-hyväksi Hirvisaaren ja Utrion seurakkaaksi. Älkää syyttäkö minua, mutta Utrion ja Hirvisaaren kirjat ovat asettaneet kohdallani riman korkealle historialliselle proosalle (tällä hetkellä sen pystyy ylittämään puhtaasti vain Jari Tervo). Suomalaisen historiallisen proosan loistava tulevaisuus vain jää mielestäni oman loistavan menneisyytensä varjoon, kiitos siis nimenomaan Kaari Utrion ja kumppaneiden. Jos Peter Englundkin olisi suomalainen kirjailija, olisi historiallinen proosamme nyt suoraan sanottuna kusessa (pardon my French). Nyt suomalaisten ei tarvinne ihan kamalasti hävetä nykykirjailijoitaan, heillähän on tilanne ihan hallussa. Vaikka Kannon kirjan aineisto kuohuisi kuinka paljon yli ja tilanteesta toiseen riennettäisiin kuin sadan jäniksen selässä, niin siitä huolimatta Kanto saa, herkällä ja osuvalla kerronnallaan, parsittua yhteen sen, mitä ei tippunut hurjassa kyydissä tienposkeen (enligt Karonen/HS). Ehkä pitäisi kuitenkin lukea Sillanpäänsä ennen Kannon kirjaa...

Marko Tikan kirjassa Terrorin aika: Suomen levottomat vuodet 1917-1921 (Ajatus 2006) vuoden 1918 sodan kokeneiden ihmisten kohtalot ja uusin historian tulkinta yhdistyvät saumattomammin kuin proosallisissa kirjoissa. Teos rakentuu aikalaismuistelmien ja uusien näkökulmien kautta tuoreen ruisleivän makuiseksi esitykseksi itsenäisen Suomen alkuvaiheista. Se kokoaa yhteen nykynäkemyksen ja antaa tapahtumista myös uuden tulkinnan. Ja sitä lukee melkein kuin historiallista romaania - niin, että varokaa ettette aja pysäkkinne ohi, jos luette bussissa (itselleni kävi niin eilen illalla). Marko Tikan väittäri (2004) Kenttäoikeudet, joka käsitteli sisällissodan valkoista ja punaista terroria, on myös lukemisen väärti painatus, jos Suomen sisällissota kiinnostaa vähääkään. Saman tekijän Valkoisen hämärän maa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006) on puolestaan ensimmäinen yleisesitys välittömästi sisällissotaa seuranneiden vuosien väkivallanteoista. Punaisiahan näet etsittiin ja tuomittiin pitkään sisällissodan päättymisenkin jälkeen. Tähän aika-tilaan sijoittuu myös Lena Landerin loistava romaani Käsky (WSOY 2003), josta tehtiin hyvä (vaikkei niin-loistava) elokuvakin (molempia kuitenkin suosittelen).   

Muita teoksia Suomen sisällissodasta:
Anu Hakala: Housukaartilaiset: Maarian punakaartin naiskomppania Suomen sisällissodassa (Like 2006)
Mirja Turunen: Veripellot: sisällissodan surmatyöt Pohjois-Kymenlaaksossa 1918 (Atena 2005)
Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius: Punavankileirit: suomalainen murhenäytelmä 1918 (Tammi 2007)
Risto Marjomaa: Maailmanvallankumouksen liepeillä: vertaileva tutkimus Suomen sisällisodan kansainvälisistä ulottuvuuksista (Edita 2004)
Timo Malmi ja Ari Järvelä: Tampere tulessa 1918 (Atena 2008) 
Jukka Rislak: Kauhun aika: neljä väkivallan kuukautta Jämsässä 1918 (Ajatus 2007)
Sisällissota ja kirkko (artikkelikokoelma Kirkkohistoriallisen seuran ja Suomen kirkkohallituksen 2008 järjestämästä seminaarista)
Pertti Haapala: Kun yhteiskunta hajosi. Suomi 1914–1920. (Edita 1995)

Change has come

"Barack Obama makes U.S. history by becoming the first black president", otsikoitiin monella, monella uutissaitilla tänä aamuna. Jos tämä on uuden USA:n presidentin historian "the tarina", niin voi voi. Toivotaan nyt, että "musta hevonen" osoittautuu hyväjalkaiseksi hepaksi, eikä pelkäksi shakkinappulaksi kovempien poikien pelissä. (kuva alkuperäisessä yhteydessään: http://news.filefront.com/obama-sees-gamers-as-underachievers/)

Voittajan puhe (myös Real Audiona)
Voittajan sivut
Lisää mielenkiintoisia linkkejä USA:n presidentinvaaleihin löytyy Instapunditista (päivittyy koko ajan).

"My name is Craig, Daniel Craig"

Upouusin Bond-elokuva Quantum of Solace saa ensi-iltansa Suomessa 7. marraskuuta eli ensi perjantaina. Ja pääosaa esittää (tietysti) Daniel Craig. Image 9/2008 tarjoilee lukijoilleen sopivasti ensi-illan kynnyksellä Daniel - 007 - Craigin haastattelun. Image pyrkii käsittääkseni erottumaan edukseen muista aikakauslehdistä,  ja Kinnusen Kalle onkin kirjoittanut aika imagemaisen jutun Craigista 2000-luvun James Bondina. Agentti Bondin ympärillä pyörii sellainen mediasirkus ja ihailijakaarti muutenkin, että hehkutuksen ja kuolauksen puuttuminen jossain suomalaisen Imagen jutussa ei paljon roolihahmon ja näyttelijänsä globaalia superstatusta laske. Vaikka moni ennakkoluuloisesti epäili Craigin valintaa uudeksi Bondiksi, ei hänen valintaa moni kehtaa enää kyseenalaistaa, ääneen ainakaan, niin vakuuttavasti Craig on vaaleana Jamesina onnistunut hurmaamaan. Hänet, siis Craig, valittiinkin viime vuonna maailman seksikkäimmäksi ihmiseksi (People) ja tyylikkäimmäksi mieheksi (GQ), eikä varmasti vähiten juuri Casino Royale -roolinsa ansiosta. Bondhan on komea, tyylikäs ja seksikäs mies - siis Craigkin on komea, tyylikäs ja seksikäs. Bond ja Craig pitävät samasta drinkistäkin, nimittäin vodkamartinista. Craig saanee siemailla vodkamartineja jatkossakin Bondin piikkiin, sillä hänen sopimuksensa kattaa vielä kolme 007-elokuvaa. 

Kaikista useimmin Bond-roolissa ovat olleet Roger Moore (vas.) ja Sean Connery (oik.), mutta ennätystä ylipäätään useimmissa Bond-elokuvissa esiintymisestä pitää hallussaan Desmond Llewelyn, joka ehti ennen kuolemaansa esiintyä tiedemies Q:na kaikkiaan 17 kertaa. Ex-Bond ja nykyisin tuplakunniaritari, Roger Moorekin haaveilisi vielä mukaan Bond-elokuvaan, pahiksen rooliin nimenomaan, sillä he saavat hänen mielestään kaikki parhaat repliikit. Saattaa pitää paikkansa - varsinkin tässä uusimmassa 007-elokuvassa, josta Bondin kuuluisin repliikki - - -. Mutta James Bond on silti James Bond.

Kummituksia ja hirviöitä tietokoneillamme

Oliko hauskaa Halloweenina? Toivottavasti. Ja toivottavasti vierailulla kävi vain kilttejä noitia, kummituksia ja hirviöitä. Tietokone -nettilehti kertoi toisista ei-niin-mukavista vieraista. Juttu lankesi otolliseen maaperään, luin näet näistä Hankalimmista Halloween-vieraista juuri lopeteltuani Stieg Larssonin dekkarin Miehet jotka vihaavat naisia. Siinä tietokonenero Lisbet Salander edustaa eräänlaista ei-toivottua vierasta tietokoneella (hän pystyy hakkeroimaan koneen kuin koneen), vaikka onkin periaatteessa hyvisten puolella. Neiti Salanderia pahemmanlaatuinen vieras tietokoneella voisi olla ohjelma, joka pystyisi ottamaan hallintaansa koko kovalevyn ja käyttöjärjestelmän koneen omistajan tietämättä (lukekaa Larssonin kirja ja uskokaa mitä uskotte, loppu on vain hyvää scifiä, mutta haluanette tarkistaa tietokoneenne turvatason kuitenkin, ihan varmuuden vuoksi vain;).

Muistatteko, kun kerroin iltasaduksi Googlesta? (linkki juttuun). Tietokone uutisoi Halloweenina myös tästä monsterista (josta emme vielä kai tiedä onko se lopulta hyvis vai pahis):  Google pyörittää nyt yhteensä 10,5 miljoonaa nettisivustoa, joiden sisällöstä suurin osa on, hassua kyllä, Googlen käyttäjien luomaa. Me siis itseasiassa luomme tätä monsteria, mutta onko vallassamme yhä päättää sen luonnosta?

Oletteko muuten lukeneet Mary Shelleyn Frankensteinin? (Lukekaapa, se on hyvä kirja). Frankenstein kertoo tiedemiehestä Victor Frankensteinista, joka on omistautunut ihmisen biologian ja elämän synnyn tutkimiseen. Hänen on onnistunut selvittää, miten elottomasta luodaan elollista. Niinpä hän kokoaa ihmisten ruumiinosista olennon ja herättää sen henkiin. Vasta olennon alkaessa liikkua Frankenstein tajuaa luoneensa hirviön. Laboratoriosta paennut hirviö suljetaan ihmisyhteisön ulkopuolelle, jolloin olento päättää kostaa luojalleen ja tämän lähipiirille. Mary Shelleyn romaanin teemaa ja asetelmia on pidetty enteellisinä. Romaani kertoo tiedemiehen vastuusta, siitä millaisia seurauksia luonnonjärjestykseen puuttumisella on, ja Frankensteinin luoma hallitsematon hirviö on nähty ennustuksena atomipommista, biologisesta sodankäynnistä ja geenimuuntelusta. Lisäämmekö me 2000-luvun tulkit listaan Googlen kaltaisen ohjelmiston?